Jotkut kysymyksessäsi olevista väitteistä ovat kyseenalaisia ​​:-) "Muinaisten kreikkalaisten" joukossa: Archimedes oli matemaatikko, fyysikko ja insinööri. (Yhtä kuuluisa kaikilla näillä alueilla). Hypparchus oli tähtitieteilijä ja matemaatikko, tekemättä paitsi tähtitieteeseen liittyvä matematiikka, mutta myös esimerkiksi lukuteoria.

Legendaarinen Pythagoras oli legendan mukaan paitsi matematiikan, myös fysiikan ja musiikkiteorian perustaja. Hän löysi (legendan mukaan) jousen pituuden ja sen tuottaman musiikkisävyn välisen yhteyden: luultavasti varhaisin todellinen fysiikan kokeellinen löytö. Hän oli myös pythagorealaisten lähes uskonnollisen filosofisen lahkon perustaja.

Ptolemaios oli tähtitieteilijä, matemaatikko, maantieteilijä, fyysikko ja astrologi. Hänen tuotoksensa kattaa melkein kaikki tuolloin olemassa olleet tieteet. Aleksandrian sankari oli matemaatikko, fyysikko ja insinööri. Ja tätä luetteloa voidaan jatkaa.

Aiemmin, kun tieteellisen tiedon kokonaismäärä oli suhteellisen pieni, tutkijoita ei erotettu toisistaan ​​kuten myöhempinä aikoina. Matematiikka ja tähtitiede erosivat aikaisemmalla ajanjaksolla (muinaisina aikoina), mutta 1800-luvun loppupuolelle asti monet matemaatikot olivat myös tähtitieteilijöitä. (Viimeinen merkittävä matematiikka, joka työskenteli tähtitieteilijänä elantonsa puolesta, oli Pierre Fatou, joka kuoli vuonna 1930.

Tieteellisen tiedon kasvaessa eri tieteenalat erottuvat asteittain toisistaan. fysiikan matematiikka oli hidas prosessi, joka valloitti 1700-luvut ja jatkui pitkälle 20-luvulle asti.

Tämä erikoistumis- ja erottamisprosessi jatkuu. Nykyään ihmiset ovat usein yksi matematiikan alue ei puhu ihmisille toisella matematiikan alueella. Elämässäni ajasta "tietojenkäsittelytiede" erotettu matematiikasta ja "logiikasta ja joukko-teoriasta" tulee olennaisesti erillinen tiede.

Joten ei voida sanoa, että "tiede luokitteli itsensä aloille ja alikehityksiin" tiettynä ajankohtana. Tämä on jatkuva prosessi, joka alkoi melkein tieteen syntymästä lähtien ja jatkuu nykyäänkin. Joku joutui ansaitsemaan jotenkin. Matemaatikoille oli erittäin vähän tehtäviä. Kahden 1800-luvun jälkipuoliskolla kahden tunnetuimman brittiläisen matemaatikon, Cayleyn ja Silvesterin, täytyi harjoittaa lakia huomattavan pitkän uran ajan.

Tämä viesti, "tiedemiehen" historia, jäljittää termin tiedemies historiaa, joka otettiin käyttöön vasta vuonna 1833 (vaikka tiede on paljon vanhempi).

Mitä tulee nykyiseen tieteen taksonomiaan (jako alakenttiin), se vaatii hyvin pitkää keskustelua. Esimerkiksi Michael Faradayn löydöt yhdistivät sen, mitä nyt kutsumme kemiaksi ja fysiikaksi. En usko, että Faraday itse näki terävän eron. Karkeasti sanottuna, kun tieteet ammattimaisivat, moderni taksonomia kehittyi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

Lavoisier listasi Lumière (kevyt) ja Calorique (lämpö) ensimmäisinä elementteinä hänen 23 elementin luettelossaan. Nykyään pidämme lämmön ja valon tutkimista osana fysiikkaa, ei kemiaa, vaikka tietenkin lämpöllä on tärkeä rooli kemiassa.

Kauniissa ja juhlistetussa kohdassa hänen Fysiikan luentonsa , Feynman korosti jaon keinotekoista luonnetta:

Eräs runoilija sanoi kerran: "Koko maailmankaikkeus on viinilasissa." Emme todennäköisesti koskaan tiedä, missä mielessä hän tarkoitti sitä, sillä runoilijat eivät kirjoita ymmärrettäviksi. Mutta on totta, että jos katsomme lasillista viiniä riittävän tarkasti, näemme koko maailmankaikkeuden. Fysiikassa on asioita: kiertyvä neste, joka haihtuu tuulen ja sään mukaan, lasin heijastukset ja mielikuvituksemme lisää atomit. Lasi on tislaus maan kivistä, ja sen koostumuksessa näemme maailmankaikkeuden aikakauden salaisuudet ja tähtien evoluution. Mikä outo joukko kemikaaleja on viinissä? Kuinka he tekivät? On fermentaatioita, entsyymejä, substraatteja ja tuotteita. Siellä viinissä on suuri yleistys: koko elämä on käyminen. Kukaan ei voi löytää viinin kemiaa löytämättä, kuten Louis Pasteur, monien sairauksien aiheuttaja. Kuinka eloisa on klaretti, joka painaa sen olemassaolon sitä tarkkaavaan tietoisuuteen! Jos pienet mielemme jakaa mukavuuden vuoksi tämän viinilasin, tämän maailmankaikkeuden osiksi - fysiikka, biologia, geologia, tähtitiede, psykologia ja niin edelleen - muista, että luonto ei tiedä sitä! Joten laitetaan kaikki takaisin yhteen, unohtamatta lopulta mitä se on tarkoitettu. Anna sen antaa meille vielä yksi viimeinen ilo: juo se ja unohda kaikki!

Aristoteles (384–322 eaa.) viittaa oppimisen haaroihin ”tieteinä” (epistêmai), hän ryhmitää sekä empiiriset että ei-empiiriset tavoitteet niin kutsuttuihin luonnontieteisiin , kuten fysiikkaan. Hän tekee myös eron teoreettisen tieteen ja käytännönläheisempien tutkimusten välillä. Aristoteles kutsuu teoreettisia tieteitä ensimmäiseksi filosofiaksi tai luonnonfilosofiaksi, joka sisältää esimerkiksi biologian, kasvitieteen jne. Tutkimuksia. Ennen Aristotelesta tätä eroa ei sovellettu, ja kaikki tutkimukset käsittivät termi filosofia (viisauden rakkaus). Saattaa myös olla hyvä tarkastella sanan "tiede" etymologiaa, ja se näyttää olevan peräisin 1400-luvun lopulta, mutta sillä on hieman erilainen merkitys. Nimittäin "tieto", "kollektiivinen tieto" jne. Nykytutkija eli yksilö, joka käyttää tieteellistä menetelmää. Voisimme haluta tutkia Karl Popperia, joka tunnetaan hylkäävän klassiset induktivistiset näkemykset tieteellisestä menetelmästä empiirisen väärentämisen puolesta. Mikä on käytössä tänään.